Liian vähän aikaa...

ja ihan liikaa kiehtovia kirjoja, jotka haluaisi lukea. Tämä tuli todettua taas eilisen ja tämän päivän aikana. Eilen selailin -jälleen kerran- erilaisia kirja-arvosteluja netissä. Mitä kaikkia houkutuksia niistäkin aina löytää... Tänään taas meillä oli koululla luennoimassa Myry Voipio aiheinaan lasten- ja nuortenkirjallisuus sekä naisten viihde. Naisten viihde ei itseäni kovinkaan paljon kiinnosta, mutta etenkin nuortenkirjoista puhuttaessa esiin nousi monen monta erittäin mielenkiintoiselta vaikuttavaa kirjaa. Valitettavasti en vain oikein voinut heti lähteä kirjastoon niitä lainaamaan, koska viimeinen analyysikirjani on vielä kesken ja hyllyssä muutenkin pino lukemista odottavia kirjoja (sekä kirjastosta että omia). Eikä sekään vielä riitä, sillä eilen tein lisäksi yhdeksän kirjan tilauksenkin... Kohtalokkaita nuo kirja-alet.

Ja aikaa ei lukemiseen viime aikoina edes hirveästi ole ollut, kun koulutehtävätkin meinaavat jäädä ikävästi roikkumaan. Netti on valitettavasti minulle sellainen aikarohmu, että huh huh. Ehkä se mokkulan takavarikoiminen ei sittenkään olisi huonompi idea. Poikaystäväni nimittäin esitti jo tällaistakin vaihtoehtoa, kun notkuin vain netissä vaikka piti tehdä koulujuttuja...

Mutta nyt täytyy lähteä käymää koiran kanssa ulkona ja sitten siirtyä Remeksen pariin. Luettavana Nimessä ja veressä, ja huomisen aikana siitä pitäisi saada aikaiseksi analyysi. Katsotaan miten käy...

Eilen, tänään ja huomenna

Elämäni ensimmäinen blogi.. Tässä se nyt on. Tyhjänä edessäni. 

Inspiraation perustaa oma blogi sain oikeastaan koulusta. Meillä oli verkkokurssi sosiaalisesta mediasta, jossa meiltä edellytettiin mm. blogitekstin tuottamista luokkamme yhteiseen blogiin. Olen minä joskus aiemminkin harkinnut oman blogin perustamista, tosin lähinnä koira-aiheisena. Viimeaikoina olen kuitenkin lukenut niin paljon kaikkia kivoja kirjablogeja, että ajattelin miksen minäkin. Tosin tulen varmaan kirjoittelemaan myös ajatuksiani erilaisista asioista, mahdollisesti vuodattamaan joskus tuntojanikin tänne ja varmaan jonkun verran tekemään niitä koira-aiheisiakin postauksia. Melkoista sillisalaattia saattaa olla siis tiedossa :-)

Otsikkoon viitaten: katsoimme eilen koulussa tunneilla Blade Runnerin, jota en ollutkaan aiemmin nähnyt. Täksi päiväksi siitä oli tehtävänä tehdä analyysia. Eipä ollutkaan ihan helppoa tunnistaa draaman kaaren eri vaiheita saatika henkilöhahmojen rooleja. Huominen otsikossa viittaa siis myös elokuvaan, sijoittuuhan se tulevaisuuteen. Olin lähes haltioitunut elokuvan lavasteista ja siitä millainen dystopia oli luotu. Ihanan synkkää <3 ja sopi kyllä tuohon elokuvaan täydellisesti. Ilmeisesti olen aika vastakohtien ihminen, sillä toisaalta esimerkiksi Tim Burtonin Liisa Ihmemaassa on minusta visuaalisesti aivan valtavan hieno kaikessa värikkyydessään.

Täytynee hypätä myös toissailtaan, koska silloin luin yhdeltä istumalta (makuuasennossa kylläkin) Elina Tiilikan kuulemma omakohtaisiin kokemuksiin -ainakin löyhälti- pohjautuvan kirjan Punainen mekko. Kirjahan pyrkii ilmeisesti antamaan realistisen kuvan, millaista huoran työ voi Suomessa olla. Kirja herätti jokseenkin ristiriitaisia tuntemuksia. Puhekielellä kirjoitettu teos oli toki helppo- ja nopealukuinen, mutta etenkin alkuun puhekieli vaikutti jotenkin kömpelöltä. Kirjan päähenkilöllä, Nooralla ei oikein tuntunut olevan minkäänlaista otetta elämäänsä. Lukion jälkeen hän ei ollut hakenut mihinkään opiskelemaan, ja koska ammattiin kouluttautumattoman ei todellakaan ole helppoa nykyaikana saada oikein mitään työtä, päätyi Noora siivoamaan koululle. Tämäkään työ ei Nooraa tyydyttänyt vaan hän lopetti jo päivän jälkeen. Kokeiltuaan yhden strippauskeikkan päätyy Noora kuitenkin laittamaan nettiin ilmoituksen, jossa tarjoaa maksullista seksiä. Tästä alkaa kierre helpon rahan perässä. Minulle hieman yllättäen kuvassa eivät olekaan mukana huumeet, lukuunottamatta paria kannabiksenpolttelukertaa. Sitä vastoin Noora tuntuisi olevan koukussa rahan saantiin sekä tavallaan myös itsensä satuttamiseen. Kirjasta käy hyvin ilmi, että Noora kaipaisi oikeaa ihmissuhdetta, jossa saisi hellyyttä ja läheisyyttä. Vaikka hän tapaakin pari kiinnostavaa miestä hän ei ilmeisesti kuitenkaan uskalla tai halua alkaa suhteeseen, ainakaan niin kauan kuin myy itseään. Vaikka kirja tuntui jotenkin viimeistelemättömältä ja Nooran henkilöhahmo ehkä hieman epäuskottavalta, saatoin kuitenkin jotenkin samaistua häneen. Koin Nooran olevan vielä varsin eksyksissä itsensä kanssa ja itsensä myyminen vielä pahensi asiaa. Kirjassa kerrottiin kuinka Noora ei jaksanut enää huolehtia ulkonäöstään ja terveydestä huolehtiminenkin oli vähän niin ja näin. Saipa hän klamydiankin. Kirjassa ei siis todellakaan ainakaan romantisoitu maailman vanhinta ammattia, mutta jotenkin jäi myös mietityttämään että oliko sen luoma kuva kuitenkaan täysin realistinen...